Mrs. Gump sanoo elämän olevan kuin suklaarasia. Koskaan ei voi tietää, mitä saa. Sama pätee valokuvaukseen. Sinulla voi olla idea, miljöö ja malli täydellisine olosuhteineen. Mutta koskaan, toistan koskaan, et voi olla täysin varma, millaiseen lopputulokseen hetki meidät kuljettaa. Ja se tästä touhusta tekeekin niin maagista. Jokainen hetki ja jokainen kuvaus on seikkailu. You never know, what you gonna get.

Olen aina rakentanut maailmaani hyvin pitkälti visuaalisten elementtien kautta. Olen ymmärtänyt hyvin varhain, miten valokuvat ovat portteja menneisyyteen. Miten yksi kuva voi vahvistaa jonkin ajan saatossa haalenneen, takaisin täyteen loistoonsa. Tuoksuineen, musiikkeineen ja tunteineen. Ja miten valokuvat tuovat lohtua silloin, kun huomaamme ajan valuvan kuin varkain sormiemme lävitse. Voimme päästä vielä takaisin. Aikaan, joka koettiin vain kerran. Mutta halutaan muistaa ikuisesti. Voimme päästä takaisin.

Minun kuvani ovat aitoja ja vahvoja. En muuta sinua keneksikään toiseksi tai aseta sinua minun tai maailman rajaamaan muottiin. Haluan auttaa sinua löytämään omat vahvuutesi. Tehdä sinun näköistäsi kuvaa. Minä houkuttelen sinut mukaani seikkailuun. Ja kerros kerrokselta, minä kuorin sinun kaikki sävysi esiin.

On suuri etuoikeus saada tehdä sinun ainutlaatuiset hetkesi, tunteesi ja kokemuksesi kuviksi. Minä katselen, kuuntelen, sommittelen, rajaan ja tulkitsen. Kunnioittaen aina sinun rajojasi ja toiveitasi. Ja jos sinä annat luvan, minä päästän sinun tarinasi vapaaksi. Jotta suurien tarinoiden lailla, sekin saisi alkaa kasvaa itseään suuremmaksi. Ja sitten me katselemme sitä ylpeänä yhdessä. Sinä ja minä. Pohtien, että

“miten hitossa siitä tulikin noin hemmetin upea”.

Sillä sen SELLAISEN kuvan kyllä aina tunnistaa. Sen, joka ottohetkellään ei vielä noussut mitenkään erityisemmin esiin. Mutta monen tekijän summana sitten ruman ankanpoikasen lailla, nousee kauniina joutsenena siivilleen. Kertoen jotain aivan eri tarinaa kuin millaiseksi sinä ja minä sen alkujaan loimme.